Herään nykyisin aamuyöstä murehtimaan maailmaa. Yleisestiottaen mitään fiksua ei päässä liiku, mutta unta en saa. Usein kuvittelen itseni johonkin tilanteeseen, jossa olen kokenut kovaa kipua. Traumapsykologiakirjan mukaan itsensä kuvittelu traumaattiseen tilanteeseen on jonkinlaista terapiaa. Tapa purkaa traumaattista kokemusta. Viimeyönä suunnittelin roskiskatosta. Ehkä se on käännös parempaan? Roskiskatoksen suunnittelu on paljon fiksumpaa, kuin kuvitteellisessa kivussa kieriskely. Nyt olen aivan uupunut. Temestaa olisi kaapissa, mutta en uskalla sitä syödä. Pelkään tukehtuvani, jos otan.

Ehkä ensi yönä saan nukutuksi? Nyt varmaan kannattaa piirtää viimeyön suunnitelma puhtaaksi.